Mitäs tänne kuuluu?

Melkoisen räpäskäistä keliä, mutta iloista mieltä!

Barbin ratsutus on sujunut mallikkaasti, vaikka välillä kenkä on irronnut savisessa tarhassa. Ollaan nyt ylitetty jo pikku estekin ravissa. Selvästi sen mielestä kaikki ihmisen oudot asennot yms täytyy opettaa sille erikseen, eli sen selässä ei voi vielä jumpata. Pelkkä kevytistunta on siitä omituista :) Kävimme tutustumassa maneesiin maastakäsin ja tamman mielestä se oli tosi ookoo. Se käveli rentona mun perässä ympäri maneesia ja tehtiin Minnalle ja Hartsalle esteitä ylitettäviksi.
Ollaan harjoiteltu myös maastoilua selästä. Aluksi siitä oli kummallista, kun menimme puun alta ja minun kypärästä kuului oksiin osuessaan laaps ääni. Muistan että joskus vuosia vuosia sitten Sulon mielestä tuo samainen ääni oli pahinta mitä se tiesi.
Barbihan on koulutettu käsihevoseksi heti meille tullessaan. Eli maastot eivät siinä mielessä ole sille mikään uusi juttu. Autojakaan se ei ole pelännyt.
Huomatkaa muuten että Barbi on puoliverinen eli sen kuuluukin olla jossain määrin herkempi ympäristölleen, kuin perus kylmäverisen. Uskon kuitenkin että se tulee oppimaan vielä jopa ilman satulaa menot yms, täytyy vain harjoitella. Olen ollut sillä tuntien mukana jo muutaman kerran ja on sujunut hyvin. Se ei ole laiska eikä kuuma, mutta liike on aavistuksen Missimäistä. Askel ei ole tasaisin kaikista, mutta niin kuin jotkut ovat nähneet mun sillä ratsastaessa sen hurmioituneen ilmeen niin NIIN hienoa se on sen kanssa! Askellajit se osaa hyvin ja väistääkin. Hiomista vaatii vielä erilaiset yllätystilanteet, joita pitänee yrittää järjestää, sekä eri ihmisten selässä käynti.

Risu-Risto on myös päässyt ratsun alkeisiin. Se on melko erilainen kuin Barbi ja itse asiassa muutenkin erilainen, kuin kukaan mun aiemmin ratsuttamista hepoista. Oon tehnyt sen kanssa töitä enempi maastossa, kuin kentällä, kun sen mielestä kentällä ei välttämättä tarvinnut liikkua aluksi. Ristoliini on kyllä niin tasa-askelinen, että siellä pysyisi varmasti yhtä hyvin niin taka- kuin etuperin. Se on niin ihana luonteinen tapaus, että toivon saavani sen tunneille mukaan ainakin leiriratsuksi jo tänä kesänä! Sen uusin lempinimi on Läski-Risto, voit ehkä arvata miksi. Se on ollut jo muutaman kerran jopa maastossa perähevosena! Odotan innolla että pääsen kohta senkin kanssa ylittämään pikkuesteitä. Talutuksessa ollaan jokunen este jo ylitettykin. Risukka väistää somasti pohjetta ja kulkee oikeinpäin, mutta laukannostot se tekee vielä vähän kysellen(tasapaino ei ehkä ole vielä täydellinen).

Itse olen syventynyt Tuire Kaimion oppeihin ja olen melko innokas testaamaan niitä tosi elämässä. Se vaatii vielä niskasta kiinni nappaamisen, sillä kun jonkin tekniikan kanssa alkaa koulutus mielessä toimia täytyy se ensin sisäistää HYVIN ja pitää siitä kiinni ”kynsin hampain”. Haaveilen pääseväni Tuiren oppiin joskus ihan kouluun, jos vain aika riittää. Onneksi mulla on niin pitkä pohja tässä hommassa niin uskon pääseväni hyvin alkuun jo ihan näillä kursseilla ja lukemalla, vaikken mikään lukunero olekaan. Mulla alkaa olla jo aika vahva toimintasuunnitelma esim Tapsan osalta ja ehkä voisin pyrkiä opettamaan myös hevoset ottamaan kuolaimet mieluusti suuhun, kun tuntuu ettei ne halua niitä muilta kuin minulta(kuolaimia EI saa hiertää hepan hampaita vasten).

Sitten mun piti käydä raviohjastajakoulutus ihan monte-kisoja silmällä pitäen, mutta tällä kertaa auto päätti toisin: moottorin vikavalo syttyi ja koulutus meni sivusuun! Koulutus järjestettiin Ypäjällä. Mun piti mennä sinne Missin kanssa viikonlopuksi harjoittelemaan. Harmillisesti näitä koulutuksia ei ole kovin usein noin lähellä ja niinpä musta ei vielä tullutkaan monte-kuskia. Yleensä meidän hepat kehittelee mulle jotain esteitä, jos olis jotain kivaa tiedossa, mutta nyt se olikin auto.

Seuraavana viikonloppuna olisi alkanut Kenttäratsastus kurssi Herttualan tallilla(kenttäratsastus on koulu, este ja maastoesteratsastusta saman lajin sisällä). Aikataulut eivät kuitenkaan sopineet laina-auton kanssa ja sekin meni pipariksi, mutta homma jatkuu mahdollisesti ensi viikonloppuna ja sinne olisi sitten paree päästä!

Viime viikon keskiviikkona oli seuran järjestämä kenttäratsastustreeni. Tässä ryhmässä olen ollut Missin ja Tapsan kanssa jo viime syksystä. Opettajana toimii Tuija, joka omistaa Ratsuniitty nimisen ratsastuskoulun Lempäälässä. Missin kanssa treenit sujui melko mallikkaasti. En vain itse ”pään sisäisen kiireen vuoksi” muistanut ratsastaa kovin suoraan esteiden jälkeen, mutta Nisu on kuitenkin helppo ohjata ja selvisimme radasta mukavasti. Meillä oli ns. pikatreenit, kun minun piti lastata Nisu ja hakea Tapsa välissä seuraavaa tuntia varten. Hoppu ei siis hellittänyt, vaikka onnistuin jopa omasta mielestäni hyvin heppojen vaihdossa.
Huomasin tässä vaiheessa, että olisin voinut käydä pissalla, kun aina toitotan sitä muille, ettei virtsarakko halkea tippumistilanteessa! En kuitenkaan käynyt. En siispä ajatellut tippua. Tapsa oli aivan kierroksilla, kun pääsimme maneesiin. Tein pika verryyttelyn, jonka päätteeksi huomasin ettei uusi hieno satulahuopa oikein istunut satulan alle ja jouduin sitäkin säätämään. Sitten olikin jo meidän vuoro loikata. Erikoisesteinä oli vesieste, portti ja putki. Mietin katseen sijoittelun tarkasti ylös esteestä, etten vain tippuisi ja halkaisisi rakkoa. Ylitettyäni pari kertaa putken oli aika mennä koko systeemi ratana eri suuntiin. Huomasin jalustimien olevan liian pitkät, kun Tapsa loikkasi komeesti ylöspäin kaikilla esteillä ja oma painopisteeni ei korjaantunut normaalisti takaisin pystyyn. Esteitä korotettiin ja muut meni rataa meidän odotellessa. Korjasin jalkkareita varmuuden vuoksi kolme reikää, vaikka mietin ehkä kahden jo riittävän… Tuli meidän vuoro. Lähetin tähän väliin pienen rukouksen epävarmuuteni voittamiseksi. Nyt pitäisi loikata tutut esteet, jonka jälkeen normi sarjalta suunnan muutokseen ja samat toisin päin. Tapsa oli yllättävä ohjata, välillä se ei tuntunut kääntyvän ja voimistin apuja, jolloin se yliohjaantui. Yritin kiireessä korjata tilannetta, kunnes tulimme sarjalle, jossa onnistuin ohjaamaan A-osan melko keskelle, mutta en katsonut B-osan yli, joten liu-uimme liikaa vasemmalle ja meidän piti jatkaa oikealle. Liian myöhään huomattu virhe kostaantui Tapsa lähti huimaan hyppyyn okserille ja minun jalkani kaatoi koko B-osan. Minä olin korjannut koko painoni oikealle ja pian käsissäni oli vain ohjia ohjia ohjia… näin hevosen karvaisen kyljen hypyssä. Tunsin liitäväni sen rinnalla. Mietin etten vain pyörähtäisi sen jalkojen alle. Kavioita, kavioita ja hevosen jalkoja, -jalkoja. Kumahdus! Oi niin kovaan maanpintaan ja takaraivolle. Tapsa hyppäsi taaksepäin järkyttyneenä ja tuhisi suuret silmät apposen auki. Minä koitin pongahtaa pystyyn, mutta päästessäni istumaan huomasin liekeissä olevan takapuolen ja päätäkin jomotti. Olin ottanut käyttööni vanhimman kypäräni, joka joutuisi nyt romukoppaan. Tuija nappasi jähmettyneen Tupsu paran käsiinsä. Mä parkasin melkein itkukurkussa, että hitsi kun osaisin ratsastaa paremmin. Totesin istuvani vielä hetkisen ja odotin pyörtymistä, mutta sitä ei sitten tullutkaan, eikä virtsarakko haljennut!
Oppikirjamaisesti nousin vielä selkään ja loikkasin koko esteradan kertaalleen, vaikka mietin välillä uskaltaisinko enää hypätä ollenkaan. Takamusta jomotti sen verran, että sai jäädä siihen tältä erää. Tapsan lastaus sujui tänä päivänä paremmin, kuin ennen ja sain hepat nopeasti kotiin.
Väsymys oli niin suuri, etten alkanut viemään varusteita tai siivoamaan mitään jumittavan hanurini kanssa.. Kotona menin heti nukkumaan. Yöllä heräsin niin huonoon oloon, että pyörin vain sängyssä. Pää oli niin sekaisin, etten saanut sanottua kenellekään mitään. Seuraavana päivänä kävin lääkärissä. Olo oli hutera ja kipeä vielä pari päivää. Tuntui että muistin entistä huonommin asioita. Nyt kuitenkin sairaslomalta palanneena oli oikein mukavaa pitää taas tunteja ja alkaa liikutella: Tapsaa, Impiä, Barbia ja Ristoa, kun ne olivat saaneet pitkän vapaan. Tänään tai huomenna tarttis nousta hepan kyytiin. Pyllyä vielä vähän särkee, mutta kaippa tämä tästä. Enpä ollut täräyttänyt näin kovasti päätäni sitten Prinssi-ponin(ensimmäinen ponini).

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mitäs tänne kuuluu?

  1. Saana sanoo:

    Huh. Hyvä ettei käynyt pahemmin. On tärkeetä että huomasit mitä teit väärin, vai mitä? Onko Ristolla vielä kivempi ravi kuin Haballa? :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s