Mukavaa loppu viikkoa kaikille!

Testissä on nyt seuraavanlaista:

-Minun tekemät uudet kirjaimet, joissa on ”värikoodi” ja eläinsymbolit. Näin ei haittaa vaikka et osaisi vielä lukea. Ainut ongelma on ettei ne näy kovin pitkälle, mutta katsotaan onko näistä mitään apua oppimiseen. Toivoisin kuitenkin kaikkien opettelevan kouluradanteitä ihan teoriassa sivujemme teoriaosuudesta, sillä kukaan ei voi tuudittautua siihen, että oppii ne pelkästään tunneilla toista seuraamalla tai minun niistä mielikuvina kertomalla(mulla ei ole tunnilla hevosta alla niin en pysty niitä ihan kädestä pitäen opettamaan).
Ne eivät ole kovin vaikeita ja aionkin haastaa, että kaikkien;
Klo16 ryhmäläisten tulisi opetella: ratapoikki-, ratapituussuuntaan- ja kokorataleikkaa.
Klo17 ryhmäläisten pitäisi nämä yllämainitut jo osatakin ja: täyskaarto, ympyräleikkaa, loivakiemura ja kolmikaarinenkiemuraura.
Klo18 ryhmäläisten tarttee osata noi kaikki yllämainitut ja opetella: sulkukaarto, väistöt, avot ja sulut, sekä etu- ja taka-osakäännökset.
Näin pääsisimme kaikki mukavasti eteenpäin omassa harrastuksessamme. Monet harjoittelevat näitä joko matolla juosten tai paperille piirtämällä.

-Olen kehitellyt myös siivous ja järjestyksenylläpito asioita, mutta näihin toivoisin aktiivisuutta ja apua teiltä. Mielestäni en itse juurikaan jätä esim eväspapereita, raippoja tai harjoja pitkin pihaa.. eli nyt alamme auttaa myös kaveria, siispä emme enää siivoa vain omia jälkiämme vaan myös kaverin ja jos tulee ilmi joku ainainen sottapytty: hän saa tyhjätä roskakorit ja saa lempinimekseen roskaviikoksi ”pytty”. Pytyn valitsee hoitajat joiden toimenkuvaan kuuluu avustus ja neuvonanto, joka ei tarkoita sitä, että he tekisivät kaiken muiden puolesta vaan pyrkivät neuvomaan muita toimimaan tallin sääntöjen mukaisesti.

-Tallin lainaeteisestä löytyy ryhmien tehtävälista, joka ryhmälle on siis oma tehtävä: Ensimmäiset laittaa hevosia kuntoon, toiset vievät ulos tuodut tavarat joita ei enää tarvita sisälle tuntinsa jälkeen ja kolmannet siivoaa kakat kentältä. Ensimmäiset ja viimeiset ovat hoitaneet tehtävänsä hyvin, mutta kakkosryhmät eivät muista yleensä koskaan toimia sovitulla tavalla. Toivottavasti tähän tulee muutos ;)

-Paras idea palkitaan: olisko jollain jokin ykkösidea Meidän tallin yhteisen mukavuuden ylläpitämiseen tai parantamiseen? Idean saa heittää joko kommentilla tai palautteena ja voittaja ansaitsee kaksi ilmaista ratsastustuntia poissaolijoiden sijaisena!

-Tiistaille toimintaa: ensi viikon tiistaina on mahdollista osallistua klo16 ja 18 estetunneille. Ilmoittautuminen kommentilla oma nimi ja sukunimen eka kirjain, sekä kumpaan ryhmään ehtisit max 6hlö otetaan mukaan.

Mikäli olisit kiinnostunut ratsastamaan vakkariin toisen tunnin viikosta tiistaisin esteitä voit pyytää vanhempia laittamaan sähköpostia aiheesta(silloin vaki tuntihinta on hieman pienempi). Tämä on kuitenkin tarjolla vain niille jotka voisivat ratsastaa kahdesti viikossa, eikä se välttämättä toteudu jos ei ole tarpeeksi osanottajia.

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

20 vastausta artikkeliin: Mukavaa loppu viikkoa kaikille!

  1. Ida Salonen sanoo:

    Hep ilmoittaudun tiistain estetunnille klo 16!

    Yksi idea olisi tuntimuistion viereen sellainen kehujen kirja ns. ”Ruusukirja” johon voi kehua heppoja, kaveria, opettajaa tms. Toinen vois olla semmonen niksejä ja ohjeita sisältävä vihko mikä myös kannustaisi ympäristön ja tilojen siistinä pitämiseen. Siellä voisi olla vaikka ohjeita varusteiden putsaamiseen. Myös joku teksti siitä miten hevonen oppii ja miten niille ei vahingossa opeteta huonoja tapoja olis varmaan pitkällä tähtäimellä tosi hyvä. Ehkä vaan sellainen tosi paksu kirja mihin edelliset voisi yhdistää ja laittaa vaikka jotain ratsastukseen liittyviä kysymyksiäkin. Sitten vaan merkkaa tärkeät sivut helposti löydettäviksi. Tälläistä sekavaa pohdintaa mulla :D Sisätiloissa onkin jo hyvin ohjelappusia seinällä, ne on ollut tosi hyviä!

  2. Emma Vuoristo sanoo:

    Ilmottautuisin tonne tiistain klo 18 estetunnille :)

  3. Sara sanoo:

    Sara V tulisi ti klo 16:) käyttäisin rästinä?

  4. Saana sanoo:

    Hienot laput oli! :)

  5. vilma.n sanoo:

    mul ois sellane idis..kun on se iso pytty niiku estekisoista ja se on voittajalla vuoden srllane saman laine vois olla vuoden talli tyttö (joka on auttanut muita.pitänyt paikat siistonä yms) joka vuodelle oma;)

  6. Seela K. sanoo:

    Seela.K tulee tiistaina klo 18 estetunnille :)

  7. Moona Punkari sanoo:

    Oon kuullu että joillain talleilla on tapana että jos putoo niin pitää leipoo kakku. Eikös mekin voitais kokeilla ja sitten pidettäis joku pv joku kakku tuokio missä ois tarjolla kaikille mehua ja niitä kakkuja mitä on leivottu ;) en tiä oliko yhtään ideallinen mutta tuli mulle ainakin ekana mieleen ;)

    • majantalli sanoo:

      Hyvä idea ja kakut tms vois olla tarjolla kilpailu ja taidonnäytepäivänä ;) 9.4.2015 19.51 kirjoitti ”Majantalli” :

      >

  8. Nimetön sanoo:

    Lotta P. olisi kiinostunut estetunnista, mutta kerkeän vasta klo 18. Jos mun taito riittää siihen niin osallistun :)

  9. Anne A. sanoo:

    Saimi voisi tulla klo 16 estetunnille. Voiko käyttää mun (eli äidin :-)) kortilta jääneistä parista rästitunnista toisen maksuna estetunnista?

    Anne A.

  10. Mirva sanoo:

    Moikka, ilmoittaudun tiistain estetunnille klo 18 :)
    Mirva P

  11. Tiia Jokinen sanoo:

    Tiia j ilmoittautuisi klo 16 estetunnille tiistaina ja menis rästinä

  12. Jussi sanoo:

    Ilmoittaudun tiistain estetunnille klo 18
    Jussi

  13. Lotta Ö. sanoo:

    Kannatan tuota Iida Salosen kirjaehdotusta tosin pienillä tarkennuksilla ;) Kirjanen voisi olla Risut & Ruusut tyyppinen ratkaisu missä olisi osiot jaettu esimerkiksi ”tänään erityisen hauskaa, ihanaa, mukavaa tms. oli…” ja ”tänään minua harmitti, ärsytti vihastutti…”. Näin kirjanen olisi selkeästi jaoteltu kahteen osaan. Tuntilaiset voisivat sitten kirjailla tunnin jälkeen fiiliksiä ja säkin saisit vihiä jos esim. laukan nostaminen tms. ei joltain onnistu. Mietin myöskin pitäisikö jokaiselle ryhmälle olla oma vihko/kirja esim. klo ajan mukaan (16, 17, 18) tai viikonpäivän mukaan? Vihkoihin voisi sitten laittaa sarakkeet pvm, nimi ja kommentti. Ja vihkot/kirjaset voisi jotenkin ’köyttää’ taulun lähelle etteivät sitten vaeltele ympäriinsä ;) Jos tarvit havainnollistavaa esimerkkiä voin sellaisen tehdä! Mitä yleiseen siisteyteen tulee osallistutaan kaikki siihen kun siistille tallille on NIIIIN kivaa tulla <3 riimunaruille voisi ehkä keksiä oman koukun tms. etteivät lojuisi riimujen päällä sikin sokin! Tulipas paljon tekstiä…hih… :P Mieleen tuli myös tuntitoivekirjanen johon voisi esittää toiveita seuraavan tunnin aiheeksi mutta ehkä nämä kaksi voi yhdistää ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s