Kaikenlaista

Heppasairaalasta tuli vaihteeksi, jopa melko hyviä uutisia;
Enkun silmän haava on enää puolikkaan nuppineulanpään kokoinen. Arpi jää tietenkin muistoksi tästä koettelemuksesta. Silmää täytyy edelleen lääkitä neljästi päivässä, mutta jos kaikki jatkuu samaan malliin saan siirtyä pian vain yhdellä lääkkeellä hoitoon vain kahdesti päivässä.
Monet ovat varmasti miettineet puhkesiko Enkelin silmä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja se näkeekin sillä.
Kallen puikkoluu on alkanut luutua ja on kuulemma edennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä saa nyt pitää vapaana hieman isommalla alueella, mutta se ei saa vielä riehua, joten turvallisin paikka tähän on meidän talli. Eli Kalle jaloittelee vapaana tallin karsina tiloissa. Ettei se vahingossakaan karkaa annetaan sille talli rauha. Jos keli on aivan karmiva niin sitten sen voi sulkea poxiinsa, kunhan laittaa poxin oven ketjulla kiinni ja silloin voit hoitaa hepan myös tallissa. Kallea saa alkaa kävelyttelemään pehmeillä pohjilla ulkona ensin viikko 10 min, sitten viikko 20min, jonka jälkeen viikko 30min ja lopulta kolme viikkoa ilman aika rajoitusta. Kuuden viikon päästä on seuraava kontrolli.
Nyt kädet ristissä toivon että kaikki menisi hyvin, sillä hevosten kanssa kaikki on aina mahdollista!
Joku kysyi voiko puikkoluun murruttua vielä hypätä. Siihen totesin, että Elli-vuoniksella oli ollut myös puikkoluun murtuma jo ennen meille tuloaan ja sillähän hypättiin ihan aktiivisesti loppuun asti. Toivotaan siispä parasta, ettei se rajoita kovin paljoa Kallenkaan elämää lopulta.

Viime viikolla pääsin oikein heppailun makuun. Kärryttelin melkein joka päivä ja yhtenä menimme reelläkin! Se oli taas niiiiin hienoa. Huomaan vaan, että seisominen näin isona ihmisenä ei tunnu kovin mukavalta jalat puutuu ja tulee huono-olo. En pysty myöskään kiristämään satulavöitä yhtä näppärästi kuin ennen. Kummallisesti tuo vatsa pönöttää edessä.
Toivon mukaan synnytys alkaisi pian. Tietenkin mua jossain määrin jännittää, että miten tuo äitiys mulle sopii, mutta nytpä se taitaa olla enää turha sellaisia ajatella ;) Teistä nuorista mulla on kokemusta ja melkein aloin jo perustaa sijaiskotia, kun ei vauvaa kuulunut. Se tietenkin lykkääntyy, kun ei sijaiskodin emännällä saa olla alle 2-vuotiaita lapsosia :D

Syyskaudella meillä oli kokeilussa ns.ilmais ratsastuspäivät. Osa porukasta hoksasi käydä niillä, mutta menestystä ei paljoakaan tullut, joten ne jäävät nyt pois ellette te äänestä niitä takaisin kommentoimalla tänne ja pidä jatkossa huolta, että niillä tulis käytyä.

Kilpailuista innostuneita ratsastajia löytyi taas sitäkin enemmän ja samoin uusia hoitajia.

Kilpailijoilta vaaditaan ratsastusseuran jäsenyys: http://www.tampereenratsastusseura.fi/seuratoiminta/jasenyys/
Omatoimisuutta tutustua mm. kilpailu sääntöihin:
http://www.ratsastus.fi/kilpailusaannot

Tai käydä siihen järjestettävässä koulutuksessa 26.1.2016 (näitä ei tule välttämättä enempää):
http://www.tampereenratsastusseura.fi/?x122728=627903
Olen myös patistanut käymään TRS:n järjestämissä kisoissa talkoilemassa, jotta nuoret saisivat talkoopisteillä kisamaksuja maksettua itse ja pääsisivät ensin sitä kautta tutustumaan kilpailutoimintaan. Näistä asioista nuorten tulisi itse ottaa selvää, sillä tätä ei opi kuin tekemällä ja se ei ole edes lapselle liian vaikeaa.

Hoitajille kehittelin uuden toiminta systeemin tälle keväälle kokeiluun:
Käynnit merkataan kirjaan ja samoin touhut. Joka kuukauden lopussa sovimme WatsAppin kautta kuka voittaa touhukkaimman hoitajan palkinnon. Jos osa on tehnyt ihan yhtä paljon arvotaan voittaja. Meillä tehtävät liittyvät pääasiassa muiden ohjaamiseen ja siisteyteen. Talli on pieni ja hevoset asuvat pääasiassa pihatoissa, joten homma ei ole raskasta.
Hoitajat tunnistaa Majantallin huomioliiveistä ja heiltä voit kysyä apua ja ohjeita kaikkeen. Osa heistä on pieniä, mutta he ovat sitäkin näpppärämpiä ;)

 

Olimme n. 5-vuotta sitten mukana tällaisessa lyhytelokuvassa, joka voitti palkinnon elokuvakoulunsa sen vuoden parhaana filminä. Opastin päähenkilönä esiintynyttä nuortamiestä n.3- puolentunnin pätkää ratsastukseen ennen, kuin kuvaukset alkoivat. Hänellä ei ollut aikaisempaa ratsastuskokemusta. Ratsuna toimi oma kouluttamani Pontus, joka jouduttiin harmillisesti lopettamaan seuraavana syksynä. Ajossa n. 4-vuotias Missi, jonka olen itse tuunannut joka lajin käyttöhevoseksi ja sehän onkin meillä edelleen:

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Kaikenlaista

  1. Katri T sanoo:

    Minä ja Pinja käydään mielellään ratsastamassa itsenäisesti ylimääräinen kerta/ 10-kortti.

  2. sanna heino sanoo:

    Ilmaisratsi kelpaa kyllä tännekin ;o)

  3. Saana sanoo:

    Äänestän että ilmaisratsi pidetään! :)

  4. Mirva sanoo:

    Me myös käydään mielellään ratsastamassa itsenäisesti ylimääräinen

  5. Sanna V. sanoo:

    Meillekin sopii ilmaisratsi :)

  6. Anne sanoo:

    Käytetään kanssa mielellään ilmaisratsi.

  7. Peppi.T sanoo:

    Mullekin käy ilmaisratsi :)

  8. ella sanoo:

    Käytän mielelläni iilmaisratsim

  9. Nimetön sanoo:

    Ilmaisratsi kiinnostaa kyllä Eedlaa ja Rebekkaakin, systeemi on vaan ollut meille ”uusille” vähän epäselvä…😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s