Tarinointia ja räpätystä

Tarinoinnin kirjoitan tällä normi tyylillä tuonne kaikista alimmas ja sitä ei ole pakko lukea, mutta räpätys tulee lihavoidulla tekstillä tuohon seuraavaksi ;) Se olisi suotavaa lukea, kiitos. Tästä saattaa tulla pitkä päivitys, kun on tapahtunut niiiin paljon kaikenlaista.

Lauantaina 27.2. voidaan kehitellä ilmainen esterataharjoitus klo12, joka kestää max 2h, joten olkaahan ajoissa paikalla. Osallistua saa kaikki tallilla vakkariin käyvät ratsastajat. Ensin ratsastavat ristikkojen hyppääjät ja talutusapua löytyy kyllä. Lopuksi isompien loikkaajat. Radanrakennus tapahtuu porukalla!
Vakkariratsastajien ilmaistapahtumat sitovat ratsastajia aina puoli vuotta eteenpäin käymään meillä, kuin muiden tallien kausikortit. Se sis. myös tallin preikit; esim kesän kortin venytyksen, ettei tarvitse meillä tietenkään ikuisesti roikkua.
Sitovat ilmoittautumiset tapahtumaan tänne kommentoimalla. Ratsastajia tarvitaan vähintään 15.
Ennen tätä voisimme hoitsujen kesken suunnitella yhteistapaamista n.klo11?

”räpätystä”

Kuinkas moni arvaa mistä tällaiset kaljuläiskät hevosten kyljissä voisi johtua?

Sulon toisessa kyljessä oli tuollainen jo joulun tietämissä eli nämä eivät tule yhdessä tai kahdessa viikossa(eikä ole ihan kaljut):

Aivan oikein liiasta pohkeen käytöstä. Miksi Sulolla on kyljissään molemmin puolin tällaiset? Koska ihmiset ovat jääneet hinkkaamaan sen kylkiä pohkeilla ja ei, pohkeita ei saakaan edes pyrkiä pitämään irti kyljistä, mutta niitä ei myöskään saa käyttää, kuin ratsastussääntöjen mukaisesti. Eli kun hevonen liikkuu hyvin ihmisen jalka säilyy kylkiä vasten rentona. Kun jalkaa käytetään, se vain lähettää hevosen tiettyyn suuntaan tai ratsastaa eteen, eikä jää hiertämään kylkiä turhaan.
-Mitä jos hevonen ei kuitenkaan tottele?
Olen kouluttanut ne kolmen avun säännöillä:
”Eli ensin istunta ja aivan ulospäin huomaamaton pohje, mikäli hevonen ei tätä tottele-> selkeä pohje
, jos ei vieläkään -> raippa ja selkeä pohje yhteistyöllä.
Raipan käytön vahvuus on hevoskohtaista ja sitä ei voi käyttää esim. Rasulla ja Reinolla täysin samalla tavalla.
Mikäli hevonen ei käänny -> se käytetään kääntävän pohkeen puoleiseen lapaan, jos taas hevonen ei reipasta vauhtia pyynnöstä huolimatta-> se käytetään satulavyön takana.
Lapsi ratsastajat käyttävät kouluraippaa=pitkäraippa Ressulla, Tapsalla ja Rasulla,
muille riittää normaali. ”Nuoriso” käyttää kouluraippaa kaikilla ja kaikilla pidetään raippaa pääsääntöisesti.

Tarinointia; ekaks Syntymästä ja kuolemasta, tokaks Kinkusta

Kiitos kaikille ihanista viesteistä ja lahjoista! Tämä vauvailu on aivan ihanaa <3 En yhtään ihmettele miksi olette halunneet lapsia.
Meidän synnytys sujui oikein mallikkaasti. Supistukset tosin alkoivat jo edellis viikolla. Olin päättänyt synnyttää Hämeenlinnassa ja siksi asuin siellä pääosin edellis viikon kuolemaa tekevän Mummini seurana. Loppuraskaus oli siispä melko haastava.
Synnytystä edeltävinä päivinä vauva oli aivan liian hiljainen. Niinpä lähdin tutkimuksiin synnytyslaitokselle. Asiat oli kuitenkin hyvin ja sain lähteä vielä kotiin. Puolimatkassa Hämeenlinnasta Tampereelle soitin sisarelleni ja kysyin Mummin vointia. Hän oli käynyt siellä alkuviikosta. Mummi ei enää pystynyt juurikaan puhumaan. Hän oli ilmoittanut Realle haluavansa saattohoitoon sairaalaan. Mä järkytyin tästä niin, että päätin palata katsomaan Mummin tilannetta itse Hämeenlinnaan (Mummi on ollut mun nuoruuden idoli ja meidän suhteesta tarkemmin kertoo mm. toi mun lapsuusblogi..).
Hän ei ole koskaan halunnut sairaalaan eikä vanhainkotiin ja Vaari sekä Täti ovat hoitaneet häntä kotona nämä pari sairausvuotta. Mummin sairaus oli vähän niinkuin tupakoinnista tuleva keuhkoahtauma (se tulee yli 90-prosentille tupakoitsijoista, joten en suosittele). Hänen keuhkonsa siis tuhoutuisivat ”pikku hiljaa” ja kuolema tulisi tapahtumaan tukehtumalla, mikäli kroppa kestäisi loppuun asti. Yleensä tähän kuolee n.vuodessa, kun sairautta ei olla todettu ajoissa. Mummi sinnitteli jo kolmatta vuottaan. Ennen tätä hän oli täysin normaali terve ja menevä itsensä. Lopulta hän ei enää pystynyt liikkumaan edes pyörätuolilla ja hengityslaitteeseen hän joutui heti taudin puhjettua kunnolla. Järkensä hän säilytti loppuun asti.
Päästyäni Mummilaan totesin hänen voivan yllättävän hyvin. Vaihdoimme kuulumisia ja kertasin raskausuutiset itsekseni, kun hän ei jaksanut jutella enää enempää.
Yöllä heräsin kipeisiin polttoihin. Ne tulivat noin viiden minuutin välein ja välillä useammin. Mummikin oli hereillä ja pidin häntä tilanteen tasalla. Innoissani soitin synnärille, kun supistukset olivat kestäneet jo tunnin. He käskivät hälyttää Timon paikalle Tampereelta. Hänen harmikseen olin vienyt meidän auton ja niinpä hän joutui herättämään isänsä keskellä yötä auttamaan kyydin saannissa.
Aamu alkoi sarastaa ja päätin perua tunnit ajoissa. Supistukset eivät olleet enää niin polttavia ja ne alkoi heti viestien lähetyksen perään harveta 10-minuutin väleille. Voihan räkä, mä ajattelin, peruinko tunnit ihan turhaan! Mummi käski mun rauhoittua ja lakata stressaamasta, ettei ”synnytys keskeydy” sen vuoksi. Mua vaivas, että olin herättänyt puoli Suomea yöllä, kun olin niin innoissani ja Timokin ajoi paikalle mahdollisesti aivan turhaan. Niinpä niin, supistelut lakkasivat… Mietin että taas tää vauva kiusaa mua. Aina ne alkaa ja sitten taas loppuu, eikä hän koskaan tulekaan pihalle. Olin perunut jo niiin monet tunnitkin hänen huiputustensa vuoksi. Kelju kakara! Mummi lohdutteli mua, että eihän tässä enää voikaan mennä kuin max kolme vko. Se ei kauheesti auttanut, mutta oli miten oli.
Jossain kohtaa supistukset alkoivat taas. Mä päätin että nyt en ala laskea niitä. Ne oli aika kevyitä ja melko säännöllisiä. Oli jo päivä, niinpä päätettiin Timon kanssa käydä vielä tallilla koiria hoitamassa. Hoidettuamme asiat olikin kulunut jo melko pitkä aika säännöllisin supistuksin, joten lähdimme taas kohti Hämeenlinnaa. Vauvan reppu yms. olivat olleet siellä valmiiksi pakattuina äitini tykönä jo toista viikkoa, joten pääsimme lähtemään suorinta tietä, mutta ensin Mummilaan.
Mummi oli jotenkin omituinen. Sen hengitys oli läähättävää ja hänellä oli kokoajan jano. Yleensä hän sai ihan itse juotua, mutta nyt mä sain auttaa häntä. Jossain kohtaa hengitys alkoi tihentyä kovasti ja juomatkin meni väärään kurkkuun. Soitin Tädille varmuuden vuoksi ja hän saapui paikalle. Mun tehtäväksi tuli laulaa, pitää kädestä ja Mummin kuunnella sekä yrittää rauhoittua. Täti hoiti asiaa muutoin ja hän rauhoittui… Se oli kuulemma paniikkikohtaus. Niitä saattoi tulla Mummille joskus iltaisin. Mä en ollut koskaan ennen nähnyt sellaista.
Illansuussa olin taas Mummia auttamassa, kun se iski jälleen. Nyt oltiin aivan kaksin. Mä koitin laulaa jotain iloista niin kuin Pikkulintu riemuissaan. Musta tuntui, että sanat unohtuivat mun päästä ja kuumat kyynelet alkoi nousta mun silmiin. Lopulta vain rallattelin ja sain pidettyä itkuni silloin kohtaus loppui. Helpotus! Puhelin Mummille, että jännä homma, että hän vaan kutistuu ja heikkenee, kun taas vauva koko ajan vahvistuu ja kasvaa. Mummi totesi yrittävänsä olla täällä vielä siihen asti kunnes vauva syntyy.
Mun supistukset jatkuivat. Päätimme mennä Timon kanssa äidille yöksi. Täti tuli hoitamaan Mummin iltatoimia ja me moikattiin, Pusuja ja rakkautta, niinkuin aina ja me lähdimme.
Äidin luona sain vielä syötyä. Supistukset alkoivat vahvistua, mutta niitä helpotti kun sain hengitettyä syvään niiden tahtiin. Illan viimeisinä tunteina lähdimme synnärille ja meidät otettiin sisään. Saimme oman huoneen, jossa Timon kanssa hilluttiin pitkästi. En alkujaan ajatellut ottaa kuin yhden kivunlievityksen, mutta kun supistukset alkoivat tehdä jo melko kipeää päätin ottaa myös toisen.
Meidän kätilö oli aivan mahtavan rauhallinen. Ilmoitin hänelle heti alkuun, etten halua nähdä välineitä joita synnytyksessä käytetään ja että aion pitää silmät kiinni. Se oli ok ja hän huomasi aina varoittaa minua hyvissä ajoin. En siis varsinaisesti pelkää piikkejä yms, mutta en tykkää katsoa esim. hammaslääkärin välineitä tmv. Hevosten kanssahan on pakko piikitellä ja nähdä verta.
Naapuri huoneesta kuului kamalaa huutoa… kuin jotain aivan hirveää olisi tapahtumassa. Mua alkoi jännittää, että milloin muakin alkaa sattua noin kovasti! Meillä kävi kuitenkin tuuri ja molemmat kivunlievitykset osuivat täysin kohdilleen. Lopulta jopa nukahdin pariksi tunniksi. Kunnes tuli lapsiveden puhkaisun aika, eikä sekään sattunut. Siinä välissä ehdin laittaa Mummille väliaikatietoja ja toivotin hänelle siunausta päivään, eikä tarvitsisi enää kauaa sinnitellä!
Hetken kuluttua, kuin yllättäen aivan lyhyen ponnistelun jälkeen meidän Niklas syntyikin Soinnuksi. Mua ei sattunut juuri lainkaan! Uskomaton onni. Neito ei kuitenkaan ollut täysin kunnossa. Hänellä oli keuhkoissa jotain ja sokeri arvot heittelivät(myöhemmin hän joutui teholle kahdeksi yöksi). Yritin kuitenkin ajatella, että parhaassa hoidossahan tässä ollaan, vaikka asiat tietenkin vaivasivat mieltä.
Laitoin jaksaessani viestiä kaikille läheisille. Pääsimme pian myös omaan huoneeseen. Yritin tavoittaa myös Tätiä, että hän voisi toimia Mummin tulkkina, kun hän ei jaksanut enää edes tekstailla.
Sattumalta meidän huoneessa oli hevosaiheiset verhot. Niiden välistä kuulsi aurinko ja minä sain nakottaa pientä lastani. Siinä hän nyt oli kapalossaan. Timo oli lähtenyt hakemaan vanhempiaan Nokialta ensimmäistä lastenlastaan ihastelemaan.
Hetken kuluttua äiti astui ovesta sisään ja voi miten ihanaa oli päästä esittelemään pienokaista. Huomasin hänen kaulassaan kimaltelevan samanlaisen timanttiristin, jonka olin antanut Mummille sairastumisen alkuaikana. En kuitenkaan ajatellut sen syvemmin mitään. Iloisesti kerroin, miten hieno kokemus synnytys oli ollut. Äiti halitteli pientä Sointua ja voi miten ne näyttivät ihanilta siinä ollessaan. Lopulta otin puheeksi ristiäiset, jotka olin haaveillut järjestäväni Mummilassa, jos Mummikin jaksaisi olla mukana. Nimeksi tulisi Sointu-Orvokki, niin kuin Mummi oli tuon Soinnun keksinyt ja hänenkin toinennimensä oli Orvokki.. Äidin ilme muuttui ja hän kertoi Mummin nukkuneen pois. Kyyneltulvan keskeltä Äiti sai kuiskattua Mummin saaneen mun ensimmäisen viestini. Mutta aamulla puolituntia Soinnun syntymisen jälkeen hän oli lähtenyt. Hän ei onnekseen kuitenkaan tukehtunut ja menetti tajunsakin vasta juuri ennen kuolemaa. Minun syntymäilmoitus myöhästyi 10-minuuttia.
Uskon joka tapauksessa, että Mummi oli mukana, niin kuin mun Mummi on aina ollut mukana meidän elämässä.

Olimme saaneet valmistautua tähän sen pari vuotta, joten tämä ei tullut sinänsä yllätyksenä. Silti ikävä on taattu!

 

Kinkku

Oli saanut potkun kintereeseen. Harmiton pienen pieni hokin reikä, jota ei varsinaisesti edes näkynyt eikä se juurikaan turvottanut. Se oli jo somasti rupeutunutkin, mutta harmiksi siitä oli mennyt bakteeri sisälle, joka aiheutti tulehduksen, joka ilman hoitoa tai hoidon myöhästyessä tai jos antibiootti ei tehoa siihen, aiheuttaisi ponin rampautumisen.
Menimme Teivon hevosklinikalle jonne Kinkku jäi kintereen huuhdontaan yöksi. Parhaassa tilanteessa tämä huudonta olisi saanut ponin tulehdusarvot laskemaan reilusti seuraavaan päivään. Kävi kuitenkin huono tuuri ja arvot olivat tuplaantuneet! Varmin vaihtoehto ponin selviytymisen kannalta oli leikkaus, jonka toteutuksesta päätös oli tehtävä heti. Harmillisesti hevosten leikkaukset maksavat nelinumeroisen summan. Tässä tapauksessa jopa enemmän, kuin mitä maksoin koko ponista. Koska olin käyttänyt säästöni jo Enkelin silmän ja Kallen jalan hoitoon minulla ei olisi ollut varaa tähän… Joskus on kuitekin tehtävä mitä on tehtävä ja enpä tietenkään voinut jättää asiaa hoitamatta. Sain onnekseni lainan, jolla pääsimme kokeilemaan leikkausta.
Leikkauksen tehoamisennuste ei kuitekaan ollut hyvä vain fifty fifty, mikäli sitä ei olisi tehty se olisi ollut vielä pienempi. Täysin paranemiseen menevää aikaa ei voi tietää, mutta kädet ristissä toivon parasta. Elämme päivä kerrallaan. Sen palautumisesta tunneille ei ole vieläkään tietoa.

Tässä kuva leikkauksen jälkeen:

leikkaus

On ollut siispä melko rankkaa aikaa.. Asiaan ei auta sekään, että useat asiakkaat ja parit muutkin hevoset ovat jääneet haluamattaan paussille juuri nyt. Onneksemme minulla noita kopukoita piisaa ja pian pääsen itsekin taas ratsaille. Hartsan (-tehokuurilaisen), Enkelin ja ehkä kohtapuoliin myös Riston ja Kallen, on aika palailla kenttä työskentelyn pariin.
Uusia asiakkaita aletaan perustunneille ensi viikolla taas etsiä ja Vaellus-/maastoleirejä viikonlopuille voitaisiin suunnitella, jopa niin että niihin saisi muilta talleiltakin osallistua. Hinta olisi noin 90-euroa per leiri, yht 2pv, riippuen tietenkin mitä ne sisältää. Ehkä tällä saisimme Kinkunkin kuntoon, mikäli se vielä kalliita lisähoitotoimenpiteitä tarvitsee ;)

Olihan mun pakko päästä ihan vähän kokeileen ratsastusta:

maasto

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Tarinointia ja räpätystä

  1. Peppi.T sanoo:

    Moikka Riina! Tulen mielelläni ristikkohyppyihin:) Olen paikalla ennen klo 11:) Autan mielelläni radan tekemisessä:)

  2. Katri T. sanoo:

    Pinja T. tulee hyppyihin la. Katrikin voi hyppiä jos aloittelijoissa pulaa osallistujista:) Avuksi tulen kuitenkin.
    Pala kurkussa luin tuota postaustasi. Tsemppiä ja muista, että meitä on, jotka auttavat kun vain pyydät ja kerrot mitä voidaan tehdä.
    Ihana nimi suloisella vauveliinilla<3

  3. Mirva sanoo:

    Komppaan Katrin hyvää kirjoitusta. Me voitais tulla Moonan kanssa myös la mutta ehditään vasta 12.30 -13 aikaan. Onko ok?

  4. Anne sanoo:

    Anne (A.) tulee mielellään hyppimään! Mihin aikaan kannattaisi olla paikalla?

  5. Anne A. sanoo:

    Saimi tulee hyppimään ;-) Ja rataa laittamaan…

    • Anne A. sanoo:

      Näköjään kaksi Anne A:ta kirjoittelee perätysten :-D Saimin äiti Anne A. ei tule hyppimään. Tasaisellakin tarpeeksi tekemistä ;-)

      • majantalli sanoo:

        Pikkusen voisit ehkä tulla….tai ainakin joskus keväämmällä..tai viim syksyllä :D

        26. helmikuuta 2016 klo 11.18 Majantalli kirjoitti:

        >

  6. Sanna Kare sanoo:

    Koskettava tuo kirjoituksesi syntymästä ja kuolemasta. Toivon kaikkea hyvää pikkuiselle ja koko perheelle. Keräsin kassiin tyttövauvan vaatetta ja muuta tilpehööriä, jätän tallille tässä joku kerta kun tulen.

  7. Saana sanoo:

    Hei! Tullaan äitin kanssa la rataa rakentaan ja mä tulisin hyppäänkin! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s