Tärkeä tiedote!

Alkeisratsiryhmä on saanut jonkin verran kyselyitä, mutta aikaa kuluu vielä tovi sen toteutukseen. Kunhan kaikki ensin pääsevät tutustumaan talliin ja hevosiin. Toivoisin saavani systeemin alulle syyskuun alusta. Joukkoon tarvitaan vielä 4-ratsastajaa, joten vinkatkaa ystäville ja tuttaville!
Otimme nauhalle esimerkki ratsastusta siitä miten hyvin heppamme tulevat laumassa toimeen. Ne eivät juurikaan toisistaan stressaa.

Tärkeä tiedote:

Muokkaan poissaolo menetelmää ja vaatimuksia. Tästä lähtien voit perua ratsastuksesi samana päivänä, kunhan käytät poissaolosi viikon kuluessa parannuttuasi. Entinen tapa alkoi tuntua vanhanaikaiselta, mutta mikäli sinulla on parempi ajatus laita siitä palauteosioon! Otan mielläni kehitysideoita vastaan.

Kokeiluun otan myös sääolosuhde asian, mikäli keli on mahdoton(hirmuinen sade,myrsky tai ukkostaa) peruntunnit kotisivujen kautta ennen klo12. Silloin tarjoan ratsastusta lähi viikonlopuille, mutta mikäli estyt pääsemästä voit vaihtaa ratsastuskertasi itsenäiseksi ratsastukseksi. En laita enää tekstiviestejä, kuin hätätapauksessa viime tipassa tulevasta peruutuksesta!
Voimme toki miettiä olisiko esim yhteinen watsupp-ryhmä tiedottamiseen parempi? Tästäkin voit laittaa palautetta.

Ostin “parempia” uusia laina sadetakkeja kokeiluun, mutta mm. aikaisemmin ostamani 35euron saderatsastushousut ovat suureksi osaksi kadonneet, joten kannattaa satsata omiin sadevarusteisiin. Nykyään housun suojiakin saa jo alle 30eurolla. Kesällä käytimme muovipusseista oma tekemiämme housuihin teipattuja ;) Että kekseliäisyyttä kehiin!

Sunnuntaina maasto mahdollisuus klo13-eteenpäin. Max 2-ryhmää! 1-2h. Ilmaise kiinnostuksesi kommentoimalla.

This entry was posted in Majantalli. Bookmark the permalink.

11 Responses to Tärkeä tiedote!

  1. Katri says:

    Katri ja Pinja tulisi su maastoon.

  2. Reetta A says:

    Olisin kiinnostunut sunnuntain maastosta jos mielestäsi voin tulla mukaan 😁

  3. Anonymous says:

    Pinja R. tulisi sunnuntaina maastoon

  4. iida R says:

    Iida olisi tulossa su maastoon. :)

  5. Jemina says:

    Jemina tulisi kanssa maastoon jos vielä mahtuu mukaan :)

  6. Anne A says:

    Anne ois kans tulossa sunnuntaina maastoon :)

  7. Riina.h says:

    Riina olisi tulossa maastoon:)

  8. Anna N says:

    Anna olisi tulossa maastoon

  9. Pälvi says:

    Pälvi tulisi kans sunnuntain maastoon. Mikäli 13 alkavaan ryhmään mahtuu.

  10. Helmi says:

    Tulisin sunnuntaina maastoon

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s