Haaveissani 30.9. kouluratanäytös

Ajatuksena on suorittaa omalla toiveratsulla omavalintainen koulurata. Voit joko itse suunnitella sen ja sisällyttää siihen kaikkea oppimaasi tai opetella jonkin valmiin radan. Esitys saa kestää max 6min ja suorituksen sisällöstä tulisi antaa kirjallinen kertomus tuomarille. Jos haluat tähän voi myös lisätä musiikkia ja useampia ratsukoita tai kekseliästä vaatetusta. Kysymyksiä voit heittää ilmoille whatsappin kautta. Kaikki osallistujat palkitaan ja parhaat tai kekseliäimmät saavat lisäksi yllätyspalkinnon.

Näytökset alkavat klo13 ja esitystuokio kestää max 3h eli esityksiä mahtuu noin 20 tähän väliin. Hevoset tulee laittaa näytöskuntoon ja verkata jo ennen näytöksen alkua.
Touhu on leikkimielistä ja ei missään tapauksessa vakavaa. Niinpä voit osallistua omalla tasollasi, vaikka taluttajan kanssa. Tule siispä mukaan ihan rennolla meiningillä.

Ratasuunnitelma voi näyttää esim tältä:

-laukassa sisääntulo, ympyrä, kokorataleikkaa

-ravissa loivakiemura, voltti, avotaivutus, täyskaarto

-raviosuus toiseen suuntaan samalla tavalla

-laukkaosuus toiseen suuntaan samalla tavalla

….

Saatte vapaat kädet. Esitystä voi käydä harjoittelemassa viikonloppuisin tai tuntien jälkeen. Ilmoita osallistumisesi mahd pian tekstarilla niin saan tietää kuinka moni on mukana. Suoritukseen menee yksi kerta kortilta ja tuomarin arvion saat kirjallisena.

Teemana on hevosystävällisyys ja hevosrakkaus (heppahalit yms voivat sopia esitykseen). Jos kaipaat ideointi apua autan mielläni!

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s