Touhua on riittänyt

Huomenna perjantaina on Turvallisuusilta Ylöjärven Hööksillä. Siellä jokaista 10 osallistujaa kohtaan jaetaan yllätyspalkinto, joka voi olla mm. Jouluhevonen. Iltaan saa osallistua kaikki hevosihmiset, vaikka se onkin meidän tallille suunnattu. Halusimme saada tietoa uudesta kypärävaatimuksesta, joka astuu voimaan ensi vuoden alusta. Tilaisuus kestää vain klo19-20 ja kypäristä, sekä turvaliiveistä saa silloin 20% alennuksen. Paikan päällä tarjotaan Glögit ja piparit.

Lauantaina onkin Aikuisten alkeiskurssi, sunnuntaina estekilpailut ja viikon päästä perjantaina Tallin Pikkujoulut. Aikuisten alkeet on täynnä. Sunnuntain esteistä ja Pikkujouluista saa tarkempaa tietoa WhatsAppilla. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Meillä on nyt tarjolla maastoja myös ulkopuolisille ratsastajille. Viimeksi maastoilimme pienen pienten lasten kesken. Tosin kyseessä olikin eväsretki. Teen siitä tarinaa tuohon alas. Miltei joka viikonloppu olemme hyppineet esteitä, järjestäneet pienryhmätunteja, sekä maastoilleet. Perustunneilla ollaan menty niin leikkien kuin ”vakavasti”vääntäen. Nyt olisi hyvä aika Kynttilä- ja Kuutamoratsastuksille!

Pian on Itsenäisyyspäivä ja olemme haaveilleet Suomenhevoskulkueesta. Saa nähdä onnistuuko. Vuosi sitten meillä oli Lucianpäivä kulkue…sitäkin voisi harkita.

Eväsretkellä heppakerholaisten tapaan

Ajaessani tallille seurailin tarkkana tien pieliä. Meillä päin toimii aktiivinen metsästysseura ja usein viikonloppuisin näen heitä teiden varsilla oransseissa liiveissään. Olen joskus itsekin päässyt heidän mukaansa havainnoimaan hirviä. Se oli hieno kokemus. Viime vuosina varsinkin kauriit ovat lisääntyneet seudullamme ja nyt miltei joka viikko näen niitä tallimatkallani.
Kääntyessäni Myllymäentielle näin heti Oravaperheen, joka saapuu yleensä tervehtimään autoilijoita heti tiemme alussa. Niillä on aivan mahtavat poikaset, jotka loikkivat tien poikki ristiin rastiin. Monesti tähän aikaan vuodesta poikasevat ovat menneet omille teilleen, mutta toistaiseksi olen tavannut niitä edelleen.
Saavuimme hyvissä ajoin tallille. Keli oli kostea, mutta vettä ei satanut. Vaikka eihän meitä hevostelijoita juuri sateet vaivaa, kun olemme varustautuneet niiden mukaan. Tuollaisella kelillä tuoksu on mitä parhain. Kerholaisten kesken oli käyty läpi mitä maastoilu vaatii ja nyt oli tarkoitus kokeilla sitä käytännössä.
Lapset saapuivat tallille samoihin aikoihin kanssani. Ensin he halusivat tietenkin moikata Ulpu-possun ja lampaat; Loviisan, Hannan ja Pikkulampaan. Sillävälin minä hain saappaat jalkaani. Sitten olikin vuorossa heppojen haku. Lapset ottivat ne kentän viereiseltä portilta vastaan ja taluttivat yläpuomille.
Pesimme heppojen jalat. Lapset toivat varusteet valmiiksi lähistölle odottamaan. Harjauksen päätteeksi he saivat satuloida. He muistivat varusteiden kiinnitysjärjestyksen oikein hyvin. Ensin häntäremmi. Sitten satulavyö. Tietenkin huopa yms tarkistettiin ennen tätä. Kerho oli siispä tehnyt tehtävänsä. Suitset tuottivat vielä vähän päänvaivaa, mutta siitäkin selvittiin hyvin, kun oli avustajia matkassa. Jalustimien mitoitus onnistui kerrasta. Niinpä olikin aika nousta kyytiin. Yksi ratsastaja otti eväsrepun selkäänsä. Lähdimme retkelle hyvillä mielin, vaikka ratsastajia selvästi vähän jännitti. Onneksi heillä oli edes vähän kokemusta muuallakin kuin maneesissa ratsastuksesta. Alku matkasta kertasimme maastoilun alkeet. Samalla jätimme hyvästit kotipihalle myös Miilu koira jäi autoon odottamaan paluutamme.
Kapeametsätie oli päällystetty ruskeilla lehdillä. Siellä täällä pilkotti kaljuja kiviä. Katselimme kaiholla metsän takaa kuultavaa hevosten kesälaidun maisemaa. Tähän aikaan vuodesta ei yleensä kuulla juuri linnun laulua, mutta hevosten kaviot rytmittivät retkeämme aina kiveen kalahtaessaan. Seuraavaksi edessämme aukesi metsäautotie. Siellä ei kuitenkaan ole juuri liikennettä, joten voimme rohkeasti lompsia vaikka keskellä tietä. Hepat kopistelivat reippaasti pitkin tietä. Tien pieliä koristeli metsästäjien rakentamat hirvitornit joista he tiirailevat näkyykö hirviä missään. Tällä tiellä en vuosien saatossa ole nähnyt kuin muutaman hirven, mutta lähistöllä olen joskus kuullut hirvestäjät ajossa torvien ja kalkattimiensa saattelemina.
Poikkesimme tieltä metsänhuoltoreitille, jonka varrella on näissä mittakaavoissa melko iso kallio. Päästyämme kallion taakse löysimme pienen pienen polun, jota lähdimme tarpomaan. Tuntui että ainoa joka puuskutti tarpomisesta olin minä. Sammalet peittivät maiseman kaikkialta. Näimme muutaman kaatuneen puun joiden pystyyn nousseet juuret muodostivat erilaisia nähtävyyksiä.
Lopulta pääsimme perille eväspisteeseen. Kiinnitimme hepat oikeaoppisesti ja jätimme ne lepäämään. Ratsastajat näyttivät jo rentoutuneen, vaikka polun ratsastus oli heille ihan uusi ja ehkä vähän jännä juttu. Istuimme kaatuneen puunrungolle ja jaoimme eväät. Takanamme siinsi hehtaari tolkulla metsää, jonka rajasi meistä iso oja. Edessämme nousi reitti kallion päälle ja vieressämme avautui viljelty peltomaisema latoineen. Pelto oli käännetty varmaankin syksyllä ja se näytti ryhdikkäältä. Tiesin kertoa että vanhoissa ladoissa oli säilytetty hevosvetoisia peltotyövälineitä.
Tarkkailimme ympäristöä ja löysimme tietenkin muurahaiskeon. Sieniä näkyi siellä täällä. Vanhan koivun rungosta törrötti kummajuttu. Kysyin lapsilta muistaako kukaan mikä sen nimi oli. Kaikki olivat vähän hämillään, joten yksi avustajistamme vastasi heidän puolestaan sen olevan kääpä. Lopulta huomasimme että meidän pyllyjemme takana kaatuneessa puunrungossa olikin monta kääpää.
Eväät syötyämme pakkasimme laukun ja veimme hevosille evästä. Sitten olikin hauska paikka, kun piti etsiä hevosen selkään nousuun sopiva kivi taikka kanto. No niitä sentään riitti ja pääsimme jatkamaan retkeilyä. Meidän oli tarkoitus kiivetä kalliolle. Sinne kulki selvä polku, eikä sen liukkaus näkynyt lainkaan kavioiden alla. Tämän kalliopolun pielet kasvoivat pieniä sieniryppäitä. Oli melkoinen tähtääminen etten talloisi niitä. Hepat pikkuratsastajineen näyttivät niin päteviltä poluntallaajilta kipittäessään tarmokkaasti pitkin maita ja mantuja. Päästyämme takaisin avonaiselle tielle olin näkevinäni heidän kasvoiltaan helpotusta, kun ei mitään kamalaa käynytkään, vaikka kuljimme paikka paikoin melkoista kinttapolkua. Meidän hevosethan on tällaiseen koulutettu, että niitä ei siis pitäisi juuri minkäänlainen maasto hetkauttaa.
Tässä vaiheessa lenkkiä oli helppo ottaa muutamat ravipätkät. Ne eivät selvästi olleet mitään kinttapolkujen jälkeen, eikä alussa vähän jännittäneistä ratsastajista enää huokunut lainkaan jännitystä. Ohitettuamme sammakkojen kutupisteet olimme lenkin loppusuoralla. Mutkittelevan metsätien päätteeksi näkyi tuttu saunankulma ja kaikki arvasivat meidän olevan perillä. Laskeuduimme hevosten selästä halin kautta ja lapset saivat taluttaa loppukäynnit puomille.
Retki onnistui vallan mainiosti, vaikka tarpominen teki omille jaloille särkyä ja aiheutti pientä kärsimystä. Voi olla että kenkä valintani oli virheellinen.

Heppaterkuin Riina

Kuvassa koreilee Ellu ja Risto (haalarit kunniaan ulkoilijoiden parissa)

marras17 111

Kategoria(t): Majantalli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s